Kysymys, johon piti itse vastata

Mysoda omistajat David Solomon ja Jussi Aura


Kaikki alkoi kysymyksestä, johon ei saatu riittävän hyvää vastausta. Kysymys kuului: Miksi hiilihapotuslaitteissa käytettävää hiilidoksidia ja juomatiivisteitä pitää kuljettaa kumipyörillä Euroopan laidasta laitaan?

Näin kuitenkin tapahtui koko ajan. Suomen perukoille kuljetettiin hiilidioksidipulloja tuhansien kilometrien päästä ja samat pullot vietiin tyhjinä takaisin. Tämä ei käynyt järkeen. Ei oikeastaan edes talouden, saatikka ympäristön näkökulmasta. Hiilidioksidi, siis kuplien raaka-aine, on ilmaa ja juomien valmistamiseen käytetty juomatiiviste on pääasiassa vettä. Molemmathan voitaisiin kai tuottaa paikallisesti?

Päätettiin tehdä asialle jotain ja perustettiin Helsingin Malmille hiilidioksidisylintereiden täyttölaitos. Sana laitos kuulostaa tässä yhteydessä ehkä liian hienolta, oikeasti kyse oli autotallista. Mutta, lähituotetulle hiilidioksidille oli heti kysyntää. 

Pieni yritys sai Suomesta isoja asiakkaita. Ja hetken päästä ulkomailta jopa niin suuren tilauksen, että se yksin oli arvoltaan suurempi kuin koko yrityksen silloinen liikevaihto. Tilaus tuli Keski-Euroopasta ja homma hoidettiin tietysti arvojen mukaisesti. Mikä tarkoitti, että kaasupulloja täytettiin pian myös Keski-Euroopassa, lähellä paikallisen kuluttajan keittiötä. 

Asiakasmäärän kasvaessa Suomen täyttölaitos siirrettiin autotallista modernimpiin ja suurempiin tiloihin. Ja sitten tuli kova hinku tehdä ihka oma hiilihapotuslaite. Mutta ei mikä tahansa muovinen kapistus, vaan maailman paras lajissaan. Siis sellainen, joka ei olisi öljypohjaista muovia, vaan mahdollisimman ympäristöystävällinen design-tuote. Sellainen, joka kestää kauan ja jota pidetään ylpeänä keittiön parhaalla paikalla.

Alkoi kivinen matka, mutta loppujen lopuksi mahdottomasta tehtiin mahdollista. Et ehkä edes halua tietää lukemattomista haasteista ja kymmenistä valvotuista öistä. Oleellista on oikeastaan vain se, että lopputuloksena syntyi maailman ensimmäinen puukomposiitista valmistettu hiilihapotuslaite.

Puukomposiitti tarkoittaa suomeksi sitä, että kyse on materiaalista, jonka raaka-aineet ovat lähes 100 prosenttisesti uusiutuvia. Mutkat oikoen voidaan sanoa, että laitteen runko on tehty metsä- ja selluteollisuuden ylijäämistä: mäntyöljystä ja sahanpurusta.

Puukomposiitti on joiltain osin muovinkaltaista: Se on kestävää ja siitä voi valmistaa samanlaisia laitteita kuin vanhan ajan muovistakin. Kaikki muu onkin sitten sekä paljon ympäristöystävällisempää että kauniimpaa: puhdasta designia – kirjaimellisesti. 

Olemme pienenä suomalaisena yrityksenä ylpeitä siitä, että olemme poistaneet pitkät kuljetusmatkat ja turhan muovin. Mutta maailmassa riittää vielä haasteita ratkottavaksi. 

Tämä tarina on vasta alussa ja olisi kiva, jos sinä olisit osa sitä.

Dave & Jussi

Lue lisää