A plate with a handmade waffle on a kitchen counter with a grey Mysoda Woody sparkling water maker visible in the background

Viivi Lehikoisen rapeat vohvelit

Vohvelit ovat aitajuoksija Viivi Leihikoisen lempiherkku. Viivin perheessä vohvelit on valmistettu samaa reseptiä hyödyntäen jo vuosia ja salaisuus vohvelien rapeudessa piilee kuplavedessä. Kuplaveden ansiosta vohveleista tulee erityisen kuohkeita sisältä, mutta rapeita ulkopuolelta.

Vohvelin lisukkeidenkaan ei aina tarvitse olla makeita. Kokeile vaihteeksi suolaisia lisukkeita. Viivi kruunaa sunnuntaiherkkunsa fetavaahdolla.


Valmistelut

Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa. Lisää maito ja muat. Anna kohota 10min. Lisää Mysoda kuplavesi ja sekoita. Valmista vohvelit lisäämällä noin 1dl taikinaa rasvatulle vohveliraudalle. Paista kunnes vohvelit ovat kullanruskeita.

Suolainen fetavaahto

Murustettua fetaa Turkkilaista jogurttia Noin ruokalusikallinen hunajaa Sitruunan kuori ja mehu Ruohosipulia Suolaa ja pippuria Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa ja lisää lusikallinen vohveleien päälle. Fetavaahdon kaveriksi sopii erinomaisesti myös pekoni, uppomuna tai kylmäsavulohi. Käytä siis haluamiasi lisukkeita ja viikonlopun herkullisin ateria on valmis nautittavaksi!